Vastuullisuus

Taloudellinen vastuu 

Vastuullisena yrityksenä tehtävämme on huolehtia toimintamme taloudellisesta kannattavuudesta ja kilpailukyvystä taataksemme palveluiden jatkuvan kehittämisen, verkon ylläpidon sekä työllistämisen. Tutkimus- ja kehitystoiminnalla sekä maksamalla veroja osallistumme koko yhteiskunnan kehittymiseen.

Lue lisää Elisan strategiasta ja toimintaympäristöstä vuosikertomuksen Elisa 2016 -osiosta.

Kestävää tuloksentekoa tulevaisuuteen

Tuloksellinen toiminta tuottaa taloudellista hyötyä osakkeenomistajillemme, henkilöstöllemme, kumppaneillemme, alihankkijoillemme, jälleenmyyjillemme, asiakkaillemme, kunnille ja valtiolle. Pitkäjänteisen ja johdonmukaisen strategiamme tavoitteena on tuottaa lisäarvoa sidosryhmillemme myös tulevaisuudessa. 

Elisan osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Osakkeenomistajia on noin 200 000, joista 31.12.2016 27 prosenttia oli suomalaisia kotitalouksia, 30 prosenttia kotimaisia instituutioita ja 43 prosenttia ulkomaisia instituutioita.

Taloudelliset vaikutukset 2016

Kaavio: Taloudelliset vaikutukset

Kerro kaverille

Oma nimesi
Oma sähköpostisi
 
Sähköpostin otsikko
Viesti
 
Kavereiden sähköpostit

 Lisää kaveri